Elonmerkki

Kuten monet ovat varmaan huomanneet, minulla on ollut vähän ongelmia tämän blogin päivityksen kanssa. Olen ollut luovalla tauolla tai hermolomalla, miksi sitä sitten tahtookaan sanoa. Alussa tauko tekikin ihan hyvää, myönnän (elämä oli kamalaa draamaa ja saippuaoopperaa), mutta kun aikaa oli kulunut sen kolme, neljä viikkoa, niin jatkaminen alkoi tuntua miltei mahdottomalta. Ei sanoja, ei asiaa, kunnes sitten tänään törmäsin taas johonkin, joka pani kirjoittamaan.

Tänään se on virallista. Kesä! Koululaiset aloittavat lomansa ja monet opiskelijat päättävät opintonsa. Minuun opintojen loppuun saattaminen liittyy sillä tavalla, että olen menossa juhlimaan Valtterin siskoa ja tämän uutukaista valkoista lakkia.

Lahjan kävin ostamassa viime viikolla ja kortin värkkäsin eilen illalla. Sääli, etten tajunnut koettaa pukua, sillä järkytyin kun puin sen päälleni tänä aamuna. Herran jestas, mitä minun linjoilleni – tai linjattomuudelleni oli tapahtunut! 

Olenko kertonut, että ihannoin 50- ja 60-lukua - tai ainakin sen aikaista muotia? Viime keväänä toteutin pitkä-aikaisen haaveeni ja tilasin kellomallisen vintage mekon Lontoosta. Vaikka mekko oli kaikkein pienintä tuumakokoa, se roikkui aluksi päälläni rintamus navan kohdalla. Onneksi hyvä haltiakummini pelasti valmistujaiseni ja pienensi mekkoni.

En ole viimeisien kuukausien aikana uskaltanut juuri käydä vaa’alla, sillä olen arvellut, että sen lukemissa on saattanut tapahtua pieniä muutoksia. Oli pieni yllätys, että kun tänään puin viimevuotisen, siron leninkini - se sopi kyllä päälleni, mutta oli muuttunut viimekertaan nähden huomattavasti. Vanhempieni mukaan täydelliseksi. Näyttää, kuin sisällä olisi jotain enemmän naista kuin lautaa muistuttavaa. Minulle se on tietenkin hieman hankalaa.

Isälle sanoin, että näytän valaalta ja äidille, että tasoni on laskussa. Vastaukseksi sain kaksi sanaa: ”Haista paska.” Kiitos heille, sain taas kipinän kirjoittaa. Tarvitsin sauman avautua ja ajatella asiaa ja nyt kun sitä on tässä pari tuntia ihmetellyt ja pyörittänyt monelta suunnalta, niin se ei ehkä tunnukaan enää aivan yhtä pahalta. Tai ajankohtaiselta.

Mielessä kun jyskyttää jo aivan toinen asia: uusi kamera. Tai kysymys siitä, raskisiko sellaisen hankkia ja että luottaako sitä itseensä kahden ja puolen tuhannen euron arvosta? Selvää on, että alipainoisena ja -ravittuna, minun ei kannata haaveilla valokuvaamisesta tai hankkia kalliita kamppeita, mutta jos sitä kuitenkin voisi vielä joskus parantua…

Jään miettimään ratkaisua ja toivotan kaikille hyvää kesän alkua! Ehkä päivittely jatkuu nyt aktiivisempana, ainakin sellainen olisi toiveissa. Viimeksi olen papattanut pääsiäisen tienoilla ja sen jälkeen on ehtinyt tapahtua monia asioita, joista varmaan riittäisi juttua.

- Malla