Mää oon iso tyttö jo!

Hyvää huomenta! Long time no see!

Istun tässä Valstun koneella ja kuorin pistaasipäkinöitä. Pähkinöistä saa kuulemma hyviä rasvoja ja toivon, että ne auttavat minua muistamaan, mitä kuluneesta parista viikosta piti kertoa.. Kevät ainakin tekee jo reippaasti tuloa! Päättelen sen siitä, etten ole enää hetkeen tarvinnut untuvatakkia ja että ulkona on sen verran valoisaa, etten pysty nukkumaan. Nyt kello on nyt seitsemän. Valtsu lähti hetki sitten töihin ja minulla on päivällä terapia.

Terapiassa puhutaan varmaan vähän samasta aiheesta, kuin mistä ajattelin kertoa myös tämänkertaisessa blogissa. Olen nimittäin kunnostautunut 21-vuotiaana nuorena aikuisena ja asunut muutaman viikon, jos en aivan yksin ja omissa oloissa, niin kuitenkin ilman vanhempia! Häähää, mitäs siitä sanotte?

Alun perin tarkoitukseni oli majailla papan tyhjässä asunnossa joitakin päiviä, mutta muutettuani asuntoon kaiken tärkeän (hiuslakan ja ydinsodan muonavarat) sain paniikkikohtauksen kaupan kassalla (siinä on henki vaarassa!) ja päätin hakea kaikki tavarani poissa. Vähänhän se tietysti harmitti, kun olin tehnyt niin paljon alkuvalmisteluja: selvittänyt, millä avaimella saisin polkupyörän irti kellarin patterista ja kuinka suojaisin parketit rikkihapolta pupun pissalta.

Hyvä sentään, etten ollut kuitenkaan ehtinyt kertoa Ronjalle muutosta (ja sille suunnittelemastani lukaalista...) tai rukannut ja pakannut tietokonetta. Molemmat kun joutuivat lopulta jäämään kotia. Hetken ajan kotoilusta oli tulla minunkin kohtaloni, mutta onneksi sisuunnuin saamattomuuteeni vielä samana iltana ja päätin lähteä käymään Valtsulla. Täällä minä olen vielä tälläkin hetkellä.

Tekemistä ei ole ehkä sen enempää kuin kotona, mutta aivoni toimivat täällä jotenkin eri tavalla. Täällä ei ahdista, eikä minun tarvitse ravata vessassa – ainakaan oksentamassa. Viime viikolla söin jopa jäätelöä ja välillä uskallan varastaa vähän karkkia ("Muru, vein sulta suklaata!"). Pistaasipähkinätkään eivät ahdista ja vaikka en ehkä käy samanlaisilla ylikierroksilla, kuin vuoden alussa, niin tajuan silti ajatella. Ja jos ei tule omia ajatuksia, niin voin varastaa niitä elokuvista ja sarjoista, joita tulee katsottua ihan eri tavalla.

Joo. Kotiin ei ole ikävä.

Tietysti olisi mukava, jos paikat saisi järjestää ihan omalla tavalla, eikä tarvitsisi elää vieraana poikamiesboksissa (nuudelipusseja, pakastepizzoja ja vessassa on keskeneräinen pyöräremontti), mutta siihen ei taida olla tulossa vielä vähään aikaan muutosta. Hieman tiiviimmin olen yrittänyt nyt seurailla sopivia vuokra-asuntoja, mutta saamani hakutulokset ovat olleet aika lohduttomia. Isännöitsijät kun eivät vain ymmärrä eläimiä!

Alan tosin pikkuhiljaa olla siinä uskossa, että Ronja pärjäisi vallan hyvin ilman minua. Olen kuulemani mukaan ainoa, jolla on vähän ikävä. Onneksi Valtsulla on tuo kissa, joka lievittää vähän eroahdistusta ja voinhan minä hoivata myös uutta puhelinta! Siinä on monta papukaijaa ja muuta otusta!

Puhelimesta saan muuten kiittää yksinomaan äitiä. Äiti on lähdössä jossain vaiheessa englantiin reissaamaan ja sanoi, että haluaa sinne seurakseen tilavan mp3-soittimen. Minä suosittelin hankkimaan suoraan puhelimen ja sellainen sitä sitten tilattiin.

Ainoa vain, että kun puhelin tuli postista ja ulos paketista, niin äiti totesi sen liian hienoksi koskea, puhumattakaan siitä, että sen kanssa pitäisi vielä seikkailla. Voi surkeutta! Onneksi olin paikalla ja uhrautuvaisella tuulella ja lupasin antaa vanhan iPodini vaihdossa, jos saisin puhelimen ja datayhteyden sen tilalta… Että good for me! (Oikeasti tämä ei tainnut olla ihan sattumaa.. Äiti on ihana.)

Nyt on vain se ongelma, että minun on hyvin vaikea pitää näppini erossa tuosta uudesta Samsungista. Pitäisikin aina varoa, mitä päästää suusta, sillä myöhemmin se voi saataa sinut vähän kiusalliseen asemaan... Nimimerkillä älypuhelimet, pyh!

Nyt olen muuten yksin talossa ja puhelin on ihan räpläyksen päässä… Heippa!

WhatchApp ja Bird Land 2!! <3

- Malla

Ihan itse kasvatin!