Suloinen myrkynkeittäjä

Hyvää syntymättömyyspäivää sulle, mulle!

Valtsu on siis töissä ja minä palloilen kotona, vailla sen suurempaa tarkoitusta. Tänään heräsin ensimmäisen kerran seitsemältä ja aloin heti kuumeisesti pohtia, miten olisin taas nopeasti illassa - ja nukkumassa. Myönnän, että elämäni on vähän tylsän puoleista ja siksi päätinkin, että aloitan tämän viikon jollain hurjalla ja vaarallisella tavalla.

Haastoin itseni leipomaan!

Älkööt nyt kukaan kuvitelko, etten minä osaisi leipoa. Osaan kyllä ja olen aika haka myös muun ruoan laitossa (etenkin maustamisessa!). Enää en kuitenkaan tarjoile siitä juurikaan todisteita, sillä pelkään kaikenmaailman kastikkeita.. Mistä joku voisi tietysti sanoa, että: "Etpä pärjäisi kokkina." Hän olisi varmaan oikeassa.

Ehkä minusta ei tosiaan olisi keittiön keisari(nna)ksi, sillä käsittääkseni kokin pitää tehdä ruoasta taidetta, eikä taistella sen kanssa. Mikä siis kuvaa paremmin minun suhtautumista. Mistähän voisi johtua?

Vaan onhan ruoka aika pelottava asia ja sen kanssa kannattaa noudattaa, tiettyä varovaisuutta! Ajatelkaapa nyt vaikka pallokaloja! Ne (fugut) ovat  japanissa paitsi kallista, myös tappavaa herkkua. Mistä tulikin mieleeni, että pallokalaa olisi hieno tilata vankilassa viimeisenä ateriana, kun olisin ensin saanut tuomion sen taitamattomana laittajana... Joo!

Mutta se oli siis eksoottinen esimerkkini vaarallisesta ruoasta ja seuraavaksi tahdon painottaa, että myös kotimaiset herkut voivat olla tappavia.

Ei tarvita kuin kokematon sienestäjä tai paha porkkana-allergia. Minkä lisäksi, paitsi että porkkanat ovat allergisoivia, ne ovat myös ikävästi pureskeltavia ja helposti tukehduttavia. Tukehtua voi samalla tavalla porkkanaan, spagettiin, purukumiin tai vaikka palasokeriin.

Ennen vanhaan sokeri aiheutti todellista vaaraa myös diabeetikolle, joiden piti henkensä puolesta vältellä kaikkea hyvän makuista. Mielestäni se kuulostaa jotenkin kieroutuneella tavalla tutulta ja ainoa ero anorektikoiden kanssa on se, että viimeksi mainitut ylläpitävät ikuista herkkulakkoa vain järjettömien uhkakuvien ja uskomusten perusteella.

Minä esimerkiksi pelkään ruokaa ja sen laittoa, koska saatan huomata, että: ’Tulipas tästä hyvää ja herran jestas, minähän söin sitä!’ En ajattele, että lusikallinen ruokaa olisi vielä kovin paha, mutta minulla on sellainen tunne ja kokemus, että lopulta lusikka vaihtuu kauhaksi ja kuppi kattilaksi. Lisäksi koska ajattelen ruokaa jatkuvasti, kuvittelen, etten saisi siitä kerran aloitettuani enää koskaan kylliksi, vaan söisin (ja paisuisin) taukoamatta lopunelämäni.

Tai taukoilisin vessassa, pää pöntössä.

Parempi siis pysytellä kaukana kiusauksista: leipomisesta ja ruoan laitosta. Välillä voi sitten tehdä niitä pieniä poikkeuksia ja huomata, ettei tässä tapahtunutkaan mitään kovin dramaattista.

Vastasin siis tänään haasteeseen ja tein banaanikakkua. Pelkäsin aloittaessani, että täyttäisin mahani taikinalla ja olisin siiten kamalissa tuskissa, mutta selvisin kunnialla. Yllätys. Enää kakkua ei tosin ole jäljellä, mutta se ei johdu minusta, vaan muista herkkusuista. Oli kuulemma hyvää. Maistoin ja voin vahvistaa.

Nyt taitaa muuten olla kevättä ilmassa. Banaanikakun lisäksi olen nimittäin paistanut pojille lättyjä (Valtsulle ja kaverille) ostanut äidille kukkia. Mitä seuraavaksi?

Sitä omaa pesää pitäisi päästä rakentamaan. Tiedän jo millaisen kellon haluan.

- Malla