Hormonihirviö

Seuraa ilmoitusluontounen asia:

Minulla on menkat.

Ja toinen:

Teidän ei tarvitse lukea niistä joka kerta.

Nyt avaudun aiheesta vain sen takia, että tilanne on täysin poikkeava. En nimittäin edes muista milloin olisin viimeksi kärsinyt kuukautisista! Se on niitä anoreksian hyviä puolia. Tai hyviä minusta, ei lääkäristä.

Lääkäri on aina valmis koettamaan jotain uutta lääkitystä ja tällä kertaa minulla on sitten teippi takapuolessa. Yleensä vaikutus on ollut hyvin lyhytaikainen, joten saapa nähdä, kauanko kestää tämänkertainen.

Jos oikein muistan, niin minulla kuukautiset alkoivat kun olin kahdentoista ikäinen. Vihasin silloin sanoja murrosikä, aikuistuminen ja Nainen. Äitini tahtoi kai olla avuksi ja osti minulle kirjan: ”Mitä tytöt eivät rohkene kysyä, mutta haluaisivat tietää” ja minä vihasin samalla tavalla myös sitä.

Kirja päätyi samaan paikkaan kuin kaikki terveydenhoitajalta saadut siteet, tamponit ja lippulappuset: kirjahyllyn taakse. Siellä taitaakin olla nykyään oikea painajaisten aikakapseli, monen vuoden nöyryytykset ja häpeän aiheet samassa pölyisessä pinossa.

Valtteri sanoo ja on sanonut ihan alusta asti, että minä olen takuulla kaikkein sivein tyttö, jonka hän on kuunaan kohdannut. Oikea siveydensipuli! Yllättävä sanavalinta, sillä sitä minusta käytettiin myös yläasteella koulussa. Vieroksuin kaikkea irstasta, räävitöntä, alatyylistä ja intiimiä.

En oikein tiedä mistä tämä papatus tulee ja että onko sillä mitään tarkoitusta, mutta ehkä se selventää jotain siitä, mitä minä ajattelen menkoista tai millaisia tuntemuksia ne nyt herättävät minussa.

Olen aina ihmetellyt, mistä kumpuaa se naisille usein läpällä heitetty: ”Ehehe! Onko sulla se aika kuusta?” Itselläni kuukautiset kun eivät ole ikinä heijastelleet mielialaan, eivät ainakaan silloin, kun ne toimivat normaalisti ja säännöllisesti. Mitä niiden loppumisen jälkeen tulee, olen vain seurannut tyttöystävieni oirehtimista ymmärtäväisesti hymyillen, mutta kuitenkin kokoajan epäillen: ’Ei kai kukaan oikeasti voi itkeä salatuille elämille?’

Luojan kiitos, itse en ole vielä rikkonut salkkari-rajaa, mutta muita järkytyksiä on kuitenkin ollut. Kutsun näitä kuukautisia ikimenkoiksi, koska ne ovat kestäneet jo monta päivää. Kerroin jo joulun aikaan, että mielialani ovat kuin murrosikäisellä ja välillä muutokset niissä ovat olleet hyvinkin omituisia. Yhdessä esimerkissä istun auton ratin takana ja olen matkalla Valtsulle yllätysvierailulle. Kaiken pitäisi olla kunnossa, mutta sitten vaihdan kaistaa ja mielialaa. Ilo vaihtuu epätoivoon ja minusta tulee likainen ja inhottava olento. Minusta tuntuu, että menkat ovat saastuttaneet minut ja olen niiden takia ihan pilalla.

Kun selviän edellisestä aallonpohjasta, tulee seuraava. Sen aiheuttavat muut ihmiset, jotka (muka!) ärsyttävät minua ihan tarkoituksella. Tavallisesti en pidä riitelystä ja säästelen sanoja, mutta nyt voin sivaltaa, koska en saa katsoa telkkaria tai isän äänensävy ei ole miellytä..

Äiti epäilee, että huonotuuleni johtuu rikkimyrkytyksestä ja kanin kusesta, mutta minä puollan kyllä kuukautisia ja näitä hiton hormonilaastareita. Jos söisi kunnolla, ei tarvitsisi kulkea teippi peffassa ja kiukutella Seppo Taalasmaan sanavalinnoista... Minkä lisäksi luustokin olisi kunnossa.

Se on se luukato.. Parempi kadottaa!Ja sitä se lääkärikin näillä teipeillään pyrkii sanomaan. Minulla puolestaan ei tunnu olevan mitään muuta manittavaa. Että antaapa olla...

Hyvää Uutta Vuotta!

- Malla