Tänään olen tyylikäs. Minulla on päälläni pyjamahousut ja isän työpaita. Molemmat ovat jauhosta valkoisena. Leivoin nimittäin pipareita. Olin uhonnut, että tekisin VALTAVAN taikinan, mutta ehkä soodaa tuli liian vähän.. Ei tämä satsi nyt ainakaan juhannukseen riitä! Sääli. Vaikka toisaalta, pääsenpä nyt helpommalla, kun herkut eivät veny kiusana.
Rakastan piparkakkuja. Niiden leipominen on vuotuinen perinne ja uskon vakaasti, että joulu on hyvin pitkälle siitä kiinni. Se on melkoinen vastuu, kun asiaa ajattelee pikkuisenkin pidemmälle. Ja jo siitä syystä minun oli tänäkin vuonna leivottava, vaikka ajatus aiheutti etukäteen lievää hermostusta. Pelkäsin piparkakkutaikinan viettelystä.
Kuten varmaan jokaisella anorektikolla ja – ei anorektikolla, minullakin on taipumusta maisteluun. Tiedän, ettei pala leivästä tai murunen keksistä tee vielä mitään, mutta silti sitä seuraa aina morkkis ja yleensä oksennus. Tai toisinpäin.
Sama pätee ehdottomasti myös piparkakkutaikinaan, joka on myös niin rasvaista ja makeaa, että pelkkä pyörittely arveluttaa. Pelkäsin että joutuisin vielä vatsahappojen makuiseen kierteeseen, mutta homma luistikin lopulta ihan mallikkaasti.Toisin kuin eilinen, joka olisi voinut olla parempi. Ainakin mitä tulee iltaa kohti. Päivä ja edeltänyt viikonloppu sen sijaan menivät hienosti.
Juhlistimme Valtterin kanssa kaksivuotista taivaltamme. Kiertelimme kaupungilla ja viihdytimme toisiamme haukkumalla kaupungin kurjia jouluvaloja. Illan varsinainen numero oli kuitenkin ruokailu: kävimme ensimmäistä kertaa ulkona syömässä. Tai ei se ensimmäinen kerta ollut, mikäli mukaan lasketaan yksi ABC-burgeri (salaatti!) Valtterin vanhempien ja kolmivuotiaan pikkuveljen seurassa… Vaan sitähän ei lasketa!
Illastimme siis lauantaina hienosti Rossossa. Olin varannut pöydän ja ohjeistanut tarjoilijamme valitsemaan sen kaikkein parhaalta paikalta. Saimme söpön pikku loosin korokkeelta, ikkunan vierestä ja aivan omasta rauhasta. Romanttista. Viihdyimme pöydässä alkupaloista jälkiruokaan. Utelin Valtterin eväästä ja kala oli kuulemma erinomaista. Minun alkupalalistalta tilattu salaattini taas herätti hilpeyttä: Valtteri epäili, ettei siitä voi esittää samanlaista kysymystä. ”Ovatko kurkkusi hyvin siivutettuja?”
Käskin Valtsun olla halveeraamasta ruokaani ja nauroin, että kasvikseni olivat tuoreita, mehukkaista ja raikkaista. ”Kiitos, tämä on oikein hyvää.”
Valtteri tarjosi illallisen ja minä tein (yllätys)aamiaisen. Nukuimme yön äärimmäisen huonosti ja ikävästi, mutta sen jälkeen olikin kaksin verroin mukavampi syödä sängyssä vaahtokarkkeja, pipareita sekä kurkku-, porkkana- ja omenaviipaleita. Ne jopa riittivät siirtämään Valtsun nälkää muutamia tunteja, jonka jälkeen paistoin tälle Pizzaa ja jatkoimme päivää katsomalla elokuvaa.
Illastimme siis lauantaina hienosti Rossossa. Olin varannut pöydän ja ohjeistanut tarjoilijamme valitsemaan sen kaikkein parhaalta paikalta. Saimme söpön pikku loosin korokkeelta, ikkunan vierestä ja aivan omasta rauhasta. Romanttista. Viihdyimme pöydässä alkupaloista jälkiruokaan. Utelin Valtterin eväästä ja kala oli kuulemma erinomaista. Minun alkupalalistalta tilattu salaattini taas herätti hilpeyttä: Valtteri epäili, ettei siitä voi esittää samanlaista kysymystä. ”Ovatko kurkkusi hyvin siivutettuja?”
Käskin Valtsun olla halveeraamasta ruokaani ja nauroin, että kasvikseni olivat tuoreita, mehukkaista ja raikkaista. ”Kiitos, tämä on oikein hyvää.”
Valtteri tarjosi illallisen ja minä tein (yllätys)aamiaisen. Nukuimme yön äärimmäisen huonosti ja ikävästi, mutta sen jälkeen olikin kaksin verroin mukavampi syödä sängyssä vaahtokarkkeja, pipareita sekä kurkku-, porkkana- ja omenaviipaleita. Ne jopa riittivät siirtämään Valtsun nälkää muutamia tunteja, jonka jälkeen paistoin tälle Pizzaa ja jatkoimme päivää katsomalla elokuvaa.
Jos jotakuta kiinnostaa, niin elokuva oli Lukija. Minä pidän siitä. Valtterista se taas oli ahdistava, mikä täytynee siis ajatella suurena uhrauksena! Yleensä ohjelmistomme on maskuliinisempi. (Miksi me katsomme elokuvia aina vain miehistä?)
Valtteri on ollut minua kohtaan muutenkin hyvin huomaavainen. Lisäksi hän on huolissaan, etenkin kun eilen kotiin tultuani tekstailin hänelle taas pahaa oloani. Olen alkanut saada iltaisin, iltapalan jälkeen(?) mystisiä huimauskohtauksia. Yritän maata kiltisti sängyssäni kun maailma vain heittää kärrynpyörää ympärilläni. Sillä on ADHD!
Eräänä yönä pikkuveljeni joutui jopa tuomaan viilennyksekseni lunta (taisin olla aika sekava.. Lunta?) kun en uskaltanut edes kääntyä pelätessäni joko pyörtymistä tai oksentamista.
Luulen kuitenkin, että oireet liittyvät (korkeisiin) verensokereihin ja diabetekseen. Minua on pyydetty valottamaan aihetta enemmän ja lupaan että teen sen. En kuitenkaan tänään ja tässä: tarkoitukseni on pysyä kohtuudessa. Siis tekstin mitassa.
Eräänä yönä pikkuveljeni joutui jopa tuomaan viilennyksekseni lunta (taisin olla aika sekava.. Lunta?) kun en uskaltanut edes kääntyä pelätessäni joko pyörtymistä tai oksentamista.
Luulen kuitenkin, että oireet liittyvät (korkeisiin) verensokereihin ja diabetekseen. Minua on pyydetty valottamaan aihetta enemmän ja lupaan että teen sen. En kuitenkaan tänään ja tässä: tarkoitukseni on pysyä kohtuudessa. Siis tekstin mitassa.
Ajattelin että toteuttaisin kuitenkin yhden toiveen ja liittäisin päivitykseen jonkun kuvan kanistani. Kertauksena: kanin nimi on Ronja, se on rodultaan Tan ja väriltään egern (Nippelitietoa, jota on vain hauska toistella!). Tyttö on nyt kolmen vuoden ikäinen ja toipunut hienosti, leikkauksesta! Luulin joutuvani luopumaan otuksesta (kasvain), mutta onneksi meidän Ruustinna on liian koppavaa sorttia. Oikeastaan se on oikea piru pupuksi…. Ja pissaa kohta sohvalle...
Taidan juosta!
- Malla
- Malla
 |
| Kuvat ovat jo vähän vanhempia. Tämä on huhtikuulta ja edellinen elokuulta. Samalta ne silti näyttävät! Molemmat mömmöt! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti