Sunnuntai. Taas.
Ikkunasta paistaa aurinko. Sen pitäisi antaa toivoa, paitsi keväästä, myös tästä päivästä. Lähtisinkö käymään Valtsulla? Olin siellä juuri muutamia päiviä ja kyllä olo oli heti parempi kuin kotona. Valtsu asenteli supertietokoneeseensa superosi (+ ylikellotti näytönohjainta ja prosessoria, mittaili koneensa lämpötiloja ja ajoi kuormittavia testiohjelmia) ja ja minä keittelin tomaattikeittoa. Tai keittelin tomaattikeittoa kun en ollut nukkumassa tai liian lumoutunut Saatanasta (palvon, palvon!).
Nyt taitaa olla menossa viides (vai peräti kuudes?) lukukerta. Teksti voi aluksi tuntua vähän vaikealta (miksi kaikki venäläiset nimet kuulostavat ihan samalta…?), mutta se vaatii vain totuttelua ja loppu onkin pelkkää iloa. Kunhan vain jaksaa riemuita!
Miksihän yksin ollessaan mistään on niin vaikea saada iloa tai otetta? Minulla on mielikuva sellaisesta ympyränmuotoisesta sokkelosta, jossa kaikki tiet ovat umpikujia. Silti mieli etsii koko ajan jotain koloa, jota pitkin paeta, päätyen vain jumiin vaikeiden tai ahdistavien asioiden kanssa.
Syö, oksenna, syö, oksenna, oksenna, oksenna.
Kunpa saisin purettua ajatukset vain jollain toisella tavalla! Tiedän, että tarvitsen muutoksia ja yritänkin keksiä ratkaisua, mutta tuntuu, ettei mitään simppeliä ja yksinkertaista ole olemassa. Vaadittavat siirrot ovat suuria ja suurimpana varmaan muutto kotoa.
Sellaista päätöstä ei kuitenkaan tehdä yksin ja sunnuntaiaamuna, joten ajattelin aloittaa varaamalla ajan kampaajalta. Aika on nyt sitten ensi viikon lopulla, joten ehdinpä ainakin miettiä miten tämä pehko pitäisi leikata. Vaikka, eiköhän sekin ole jo tiedossa! Sääli Valtsua.
Oletteko te muut ikinä kinastelleet miesten(ne) kanssa pitkistä hiuksista? Minä olen. Ja tällä kertaa aion kynityttää itseni oikein kunnolla. Hähhähää, älkööt yrittäkö estää minua!
Valtsulla on muutenkin mennyt uskottavuus näissä asioissa. Kaikki lyhythiuksiset tytöt näyttävät pojilta, tupeerattu tukka on takussa, eikä kukaan katso ihmisten kulmakarvoja. Lisäksi sain viime kerralla kuulla, että päässäni on muhkuroita ja että pitkä tukka pitäisi ne paremmin piilossa.. Ei naisiin voi vedota tuolla tavalla! Janoan kostoa.
Miten muuten kuin hiukset leikkaamalla voisi muuttaa, jos ei koko elämää, niin edes yhtä päivää? Olen koko viikonlopun yrittänyt tavoitella niitä harvoja kavereita, joita minulla on olemassa. Huonoa tuuria, että kaikki ovat olleet liian kiireisiä: tehneet töitä tai juhlineet äitiensä syntymäpäiviä. (Miksei minunkin äitini voisi täyttää helmikuussa?)
Valtsulla on muutenkin mennyt uskottavuus näissä asioissa. Kaikki lyhythiuksiset tytöt näyttävät pojilta, tupeerattu tukka on takussa, eikä kukaan katso ihmisten kulmakarvoja. Lisäksi sain viime kerralla kuulla, että päässäni on muhkuroita ja että pitkä tukka pitäisi ne paremmin piilossa.. Ei naisiin voi vedota tuolla tavalla! Janoan kostoa.
Miten muuten kuin hiukset leikkaamalla voisi muuttaa, jos ei koko elämää, niin edes yhtä päivää? Olen koko viikonlopun yrittänyt tavoitella niitä harvoja kavereita, joita minulla on olemassa. Huonoa tuuria, että kaikki ovat olleet liian kiireisiä: tehneet töitä tai juhlineet äitiensä syntymäpäiviä. (Miksei minunkin äitini voisi täyttää helmikuussa?)
Tästä lannistumatta ajattelin, että voisihan sitä tutustua uusiinkin ihmisiin. Mietin meneväni kirjastoon tai kaupungille, mutta jotain oli varmaan tapahtumassa, koska parkkipaikat olivat silkkaa satua. Seuraavaksi mietin epätoivoisena pulkkamäkeä, mutta kun mäkikin oli hukassa (ja liukuri samassa paikassa!), niin päädyin makaamaan pahantuulisena sohvalla.
Välillä surffailen katsomassa, millaista työtä näillä kulmilla voisi tehdä vapaaehtoisena. Olen miettinyt sitäkin jo jonkin aikaa ja puhunut aiheesta myös terapeuttini kanssa. Tämän mielestä kuolevien mummojen tapaaminen ei kuulostanut piristävältä ajatukselta.. Ja onhan se noin muotoiltuna vähän surullista. Tosin mitä ajattelin kyllä jotain vähän muuta!
Kotona en kuitenkaan tahdo istua ja yrjötä, haista pahalta ja kuolata. Hyi.
Sitä paitsi isä on onnistunut yllättämään minut jo muutamaan kertaan itse teossa. Ilmeisesti en ole enää kovin luotettava, kun isukki saattaa ruuvata vessan lukon auki ihan vain tarkistaakseen, ettei sitä olla taas väärällä asialla.. Silloin se oma kämppä muuten tuntuu aika houkuttelevalta ajatukselta! Ehkä jopoa sunnuntaiaamun asialta!
”ISI! MENE NYT HUKKAAN SIITÄ!”
- Malla
(Teksti on kirjoitettu sunnuntaina, mutta päivitetty maanantaina. Pahoittelen teknisiä ja vähemmän teknisiä ongelmia.)
(Teksti on kirjoitettu sunnuntaina, mutta päivitetty maanantaina. Pahoittelen teknisiä ja vähemmän teknisiä ongelmia.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti