Ilolistausta

Pyhäinpäivästä on selvitty, maanantai selätetty ja väliin jäänyt sunnuntai oli odotusten vastaisesti mukava. Vietin illan Valtterilla ja ajellessani yöllä kotiin, mietiskelin onnea.

Totesin taas, että onni on oikeasti ihan pieniä asioita. Se ei vaadi kovin paljoa ja on ehkä juuri siksi myös niin helppo hukata. Samalla tavalla kuin tavarat katoavat toisten sekaan, niin ilot hukkuvat suruihin.

Yleensä itseään ja elämäänsä katsoo niin läheltä, että käytöksestään on vaikea esittää puolueettomia näkemyksiä. Muita seuraamalla ja kuuntelemalla olen kuitenkin huomannut, että useammin kuin hyvään, ihminen takertuu pahaan.

Kun kaikki on kohdallaan, emme useinkaan ajattele sitä erikseen. Ei ole tarvetta. Elelemme vain menemään, kunnes eteen osuu se huono hetki, jota täytyy herätä miettimään. Se kai johtuu siitä, että ahdistuksen kanssa oleminen on vaikeaa ja siksi sitä ei voi samalla tavalla sivuuttaa. Mieleen jää kaikki ne kerrat kun on ollut ankeaa ja kun niitä alkaa ikävissään pohtimaan, ei elämä tunnu vähään aikaan muuta olleenkaan. Paska mikä, paska.

Kun tämä tuli mieleeni, olin moottoritiellä. Radiosta soi Michel Jacksonin Billie Jean ja tanssin sen verran mukana, mitä ratin takana on mahdollista. Oli hyvä fiilis! Naureskelin sitä, että olin lähtenyt Valtsulta vain pimeän tien, öisen soittolistan, oman rauhan ja kaasupolkimen takia. Rakastan yöllä ajamista. Sitten huomasin, että yöllä ajaminen on yksi niitä asioita, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista. Se on yksi niistä pienistä ja silti suurista iloista. Aloin ajatella sen iltaisia iloja listana.

Olimme viettäneet Valsun kanssa taas yhden elokuvaillan (katsomme yhdessä paljon elokuvia) ja tämänkertainen leffa oli sci-fi kidutus, nimeltään Super 8. Elokuvan katsominen oli kamalaa, mutta haukkumien aivan kamalan ihanaa! (Olen katsonut elämäni aikana ehkä kaksi yhtä huonoa elokuvaa.. Että en suosittele.)

Rakastan kaikkea hulluttelua, enkä edes yritä väittää, etteikö minusta olisi ollut hauskaa tulla leffan jälkeen kaapatuksi ja keinua avuttomasti Valtterin olalla pitkin asuntoa. Riekkuminen pääsi listalle kriitikkosession seuraksi. Vaikka kaikenlainen nahisteleminen on hauskaa, arvostan myös rauhoittumista ja niitä hempeitä hetkiä. Romantiikka oli siis ehdottomasti mukana ilonaiheissa.

Sen enempää en aio imelyyksistäni kuitenkaan kertoa, tai usko että kukaan tahtoo niistä edes kuulla, joten siirryn moottoritien kautta kotisohvalle. Siellä nautin viltistä, kirjasta – ja kyllä, iltapalsta.

Syöminen on nautinto, kun se on sallittua (ja tunnustus: vaikkei olisikaan…). Usein oikein odotan sitä ja jostain syystä olen alkanut myös haaveilla syöväni vaahtokarkkeja sängyssä. Sitä en uskalla ehkä vielä toteuttaa, mutta jo mielikuva on niin herkullinen, että se täytyy muistaa.

Jos sängyssä ei voi syödä karkkeja, niin musiikin kuuntelulle siellä (tai missään muuallakaan) ei ole mitään estettä (ennen oli!). Uusin löytöni on The Nightmare Revisited (Painajainen ennen joulua) ja hymistelin sitä jo sunnuntaina suu kuolassa ja sydän mielihyvästä, sykkyrässä.

Koska minulla ei tällä kertaa ole kuvitusta tekstilleni, liitän perään yhden uusista suosikkikappaleistani. Saatte toki kertoa, iskeekö se muihin samalla tavalla ja omista ilonaiheistannekin olisi ihan kiva kuulla. Tämä yksin horiseminen kun on vähän tylsän puoleista… Vaikka eipä sillä, onhan blogittaminen ihan hauskaa tälläkin tavalla. Ei se ainakaan vielä tähän tule päättymään, eli palataan!

-          Malla