Asenne ehostaa

Minulla on hyvä kausi. Olen oksentanut vähän, syönyt vähän enemmän ja stressannut – en ollenkaan! Eilen olin erityisen ylpeä itsestäni, kävin nimittäin kylpylässä ja ravintolassa syömässä.

Aloittaen uimisesta, siitä jäi hyvä fiilis. Lapsena rakastin uimista, mutta sittemmin olen alkanut kartella uimapukuja, tuntien oloni niissä aina joko liian laihaksi tai lihavaksi. Siksi eilinen kokemus olikin niin rohkaiseva. Huomasin ettei minua oikeastaan voisi vähempää kiinnostaa mitä kehostani viereisessä suihkussa ajatellaan. Se sellainen tuijottaminen ei kuulu Suomalaiseen kulttuuriin ja vielä vähemmän tiloissa, joissa ollaan ilman vaatteita. Ja toisaalta, entä sitten jos joku sattuu katsomaan ja ajattelemaan minusta jotakin? Todennäköisesti kyseinen henkilö on saanut ajatuksen minultakin. Ei havaoinnoilta voi välttyä, kaikki ihmiset tekevät niitä. Se on sitten eriasia mihin kukakin kiinnittää huomiota.

Vaikka olen ajatellut paljon näitä asioita, minusta oli taas mukava huomata, ettei kauniilla ihmisellä ole oikeasti mitään muottia. Median ihannenainen on laiha, kurvikas ja photoshopattu. Hänessä ei ole särmiä tai rosoja ja koska ne ovat merkkejä elämästä, ihannenainen ei ole oikeasti elävä. Hän voi ilkkua televisiossa tai aikakauslehden kannessa, muttei todellisuudessa kestä edes vesisateessa… Puhumattakaan että voisi olla uimahallissa!

Oikea ja rehellinen kauneus kestää kulutusta, se on mukautuvaista ja löytyy aivan jokaisesta. Mielestäni kyse ei ole ollenkaan mahakummuista tai ihopimuista vaan niiden kantamisesta ja kantajan tavasta olla olemassa. Eilen olin voittanut itseni ja tunsin oloni kauniiksi ja naiselliseksi. Asenne ja itsekunnioitus on kuin meikki, se ehostaa.

Ilmalla taas on paha tapa lihottaa. Ainakin jos kyse on anorektikosta. Luulen, että eilen happi oli erityisen kevyttä, sillä säilyin kylpylästä ruokapaikkaan pienenä ja nättinä. Vähän minua oli tietenkin etukäteen jännittänyt, mitä listalta uskaltaisi tilata. Lopulta vailla sen suurempia draamoja valitsin alkupaloista vähän vihreää salaattia ja salaattipöydän.

Ruoka riitti ja se maistui hyvältä. Myös äiti ja isä vaikuttivat tyytyväisiä, sillä yleensä niistä ravintolailloista, joina olen mukana, tulee kaikkea muuta kuin mukavia. Nyt tuntuikin hyvältä, että samalla kun vanhemmat tarjosivat jotain minulle, ajattelin antavani jotain heille.

Syömishäiriö on sairaus, joka kuluttaa koko perhettä. Siksi päiväkin ilman ongelmia, on ylellisyyttä. Tahtoo lisää!