Olen läski… Vaan EI haittaa! Tämän illan ohjelma on kirjoittaa blogi, syödä iltapala ja mennä sitten nukkumaan. Se on huomattavasti järkevämpää, kuin kouristella keittiön lattialla ja vihata kaikkea matonhapsuista maailmankaikkeuteen. Ne sellaiset hetket ovat aika noloja ja olenkin onnellinen, etteivät kaikki illat ole eilisen kaltaisia!
En oikeastaan tiedä, mistä eilinen kiukkukohtaus sai alkunsa. Se kuitenkin eteni, kuten minulle on tavallista: kiihtyi kuin gepardi ja laantui yhtä nopeasti. Minä olen tosi huono käsittelemään negatiivisia tunteita, enkä osaa kanavoida pahaa oloa kuin oman itseni kautta.
Eilen ehdin oksentaa ja hakata päätäni seinään ennen kuin totesin, että tämä on ihan lapsellista ja typerää. Sitten passitin itseni sänkyyn ja laitoin Valtterille viestin, jossa totesin että nyt vituttaa, menen nukkumaan ja hyvää yötä kulta!
 |
| (Ajattelin, että kaikkien blogin kuvien pitäisi olla omaa tuotosta, mutta ehkä minä vielä mietin tätä koneella tuhertamista! :D) |
Eilen ehdin oksentaa ja hakata päätäni seinään ennen kuin totesin, että tämä on ihan lapsellista ja typerää. Sitten passitin itseni sänkyyn ja laitoin Valtterille viestin, jossa totesin että nyt vituttaa, menen nukkumaan ja hyvää yötä kulta!
Ei mennyt kauaa kun puhelin soi ja Valtsu oli kyselemässä, että mikä neidillä oli hätänä. En osannut vastata siihen sen kummemmin, vaan lirkuttelin ja naureskelin. Se on yksi niistä piirteistä, jotka ärsyttävät Valtsua. Minun tunteitani ei voi kuulemma lukea, koska peitän ne kestohymyllä ja leikin että elämä on täydellistä. Eilen Valtteri sanoikin, että ”Jos olet vihainen, niin yritä edes kuulostaa siltä!”
Tunteiden näyttäminen muille on vain jotenkin vaikeaa ja tietyllä tavalla myös pelottavaa. Mietin että ehkä kyse on osaltaan samoista asioista kuin anoreksiassa: halusta tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Jos epämiellyttäviä piirteitä itsessään ei voi poistaa niin aina ne voi piilottaa.
Tästä aiheista on jauhettu paljon niin vanhempien kuin poikaystävänkin kanssa. Valtteri ei voi käsittää, miten minua voi vakavallakin hetkellä hymyilyttää. Usein kun olemme kahdestaan, hän yrittääkin saada minua harjoittelemaan. ”Älä hymyile. Ei se voi olla noin vaikeaa!”
Tästä aiheista on jauhettu paljon niin vanhempien kuin poikaystävänkin kanssa. Valtteri ei voi käsittää, miten minua voi vakavallakin hetkellä hymyilyttää. Usein kun olemme kahdestaan, hän yrittääkin saada minua harjoittelemaan. ”Älä hymyile. Ei se voi olla noin vaikeaa!”
Joskus kaupassa ventovieraat tulevat kysymään, että miksi minä hymyilen heille. Olen silloin aidosti häkeltynyt ja totean, etten edes tajunnut. (Anteeksi!!) Vaan eipä kukaan ole vielä lyömään tullut. Päinvastoin!
Tuntuu, että olen aina ongelmissa niin nuorten kuin vanhempienkin miesten kanssa. Pikkuhiljaa olenkin alkanut epäillä, että jospa sekin johtuu siitä hymyilystä. Täytynee alkaa ottaa ne Valtsun ’vakavalla naamalla’- oppitunnit todesta.. Vaikka onhan se toki imartelevaa saada huomiota! Tiettyyn pisteeseen.
Palatakseni vielä siihen eiliseen, niin puhelun jälkeen ilta sujui jo paljon paremmin. Aluksi minulla ei ollut, ollut pienintäkään aikomusta syödä iltapalaa, mutta puhelun lopussa lupasin toisenlaisen päätöksen puolesta ja söin sen! (Vaaroja uhmaten!)
Syömisestä on tullut anoreksian myötä jotenkin nolo asia, eikä minusta ole enää vuosiin saanut ottaa ruoan kanssa yhteiskuvia. Yritän kai uskotella kaikille, että minä en syö mitään, mutta se on kyllä ihan puppua. Kaikki syövät ja minä muiden mukana. Tästä todisteeksi ja omaksi kiusaksi (hyödyksi) dokumentoinkin eilisen salaattini! Katsokaa ja ihailkaa! Tuon minä söin!
Tuntuu, että olen aina ongelmissa niin nuorten kuin vanhempienkin miesten kanssa. Pikkuhiljaa olenkin alkanut epäillä, että jospa sekin johtuu siitä hymyilystä. Täytynee alkaa ottaa ne Valtsun ’vakavalla naamalla’- oppitunnit todesta.. Vaikka onhan se toki imartelevaa saada huomiota! Tiettyyn pisteeseen.
Palatakseni vielä siihen eiliseen, niin puhelun jälkeen ilta sujui jo paljon paremmin. Aluksi minulla ei ollut, ollut pienintäkään aikomusta syödä iltapalaa, mutta puhelun lopussa lupasin toisenlaisen päätöksen puolesta ja söin sen! (Vaaroja uhmaten!)
Syömisestä on tullut anoreksian myötä jotenkin nolo asia, eikä minusta ole enää vuosiin saanut ottaa ruoan kanssa yhteiskuvia. Yritän kai uskotella kaikille, että minä en syö mitään, mutta se on kyllä ihan puppua. Kaikki syövät ja minä muiden mukana. Tästä todisteeksi ja omaksi kiusaksi (hyödyksi) dokumentoinkin eilisen salaattini! Katsokaa ja ihailkaa! Tuon minä söin!
 |
| Salaattia, kiinankaalta, kurkkua, suolakurkkua ja fetaa... Mmmmn... :9 |
Ai niin ja piti vielä mainita, että tänään huomasin blogini saaneen ensimmäisen lukijan. Kiitos Krista, aamulla oli taas helppo hymyillä! :)
- Malla
- Malla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti