Eilinen oli varmaan paras päivä koko syyslomalla (hassua puhua syyslomasta, kun ei käy töissä tai koulussa). Leikin aikuista ja lainasin papan tyhjillään ollutta asuntoa. Nautiskelin elokuvasta (Lukija) ja omasta rauhasta. Polttelin kynttilöitä ja fiilistelin niiden kajossa seuraavaa blogikirjoitusta.
Tarkoitukseni oli puhua omilleen muuttamisesta ja siitä, miten se kaikkialla ympärilläni näyttää olevan ajankohtaista. Poikaystäväni muutti viikonloppuna ja lapsuudenystäväni toissa viikolla. Mietin joko minun vuoroni on seuraavana. Toisaalta ajatus on kiehtova, mutten tiedä, tuleeko se kuitenkin vielä enemmän itseni ulkopuolelta. Harva 21-vuotias hyörii enää äitinsä helmoissa.
Uskottelen, että suurin este itsenäistymiselleni on anoreksia. (Olisi kiva kuulla, millaisia ajatuksia ja kokemuksia lukijoilla on aiheesta.) Vanhempani pelkäävät mitä tapahtuu, kun kukaan ei enää valvo tai suoranaisesti pakota minua syömään. Olen pohtinut ja puntaroinut mahdollisuuksia ja tullut siihen tulokseen, että siinä voi käydä joko hyvin tai hyvin huonosti. Joko minä luovun ruoasta kokonaan tai sitten sorrun piheyttäni pastaan. Ei voi tietää!
On jotenkin koomista, että vaikka ruokamääräni ovat olemattoman pieniä, niin niihin uppoavalla rahalla, rahoittaisi pienen retkikunnan. Muistan että kun makeisvero otettiin aikanaan käyttöön, sitä perusteltiin muka kuluttajien hyvinvoinnilla. Kumma ettei sitä hyvinvointia ole kuitenkaan huomioitu niiden terveellisten tuotteitten hinnoissa.
Tämän viikon tavoitteeni on ollut selvittää, montako euroa mahani seitsemässä päivässä vetää. Olen vasta vajaassa puolessa välissä, eli raportoin tuloksista jossain seuraavista päivityksistä. Jännitän, voiko vähätuloinen olla vegaani. Toivottavasti. Tosin siinä tapauksessa, että salaatit käyvät liian kalliiksi, olen harkinnut siirtyväni pakastuksiin. Vihannespussit eivät maksa paljoa!
Ennakoin jo nyt, että ruoan ostaminen itselle tulee olemaan vielä ongelma. Eilen minua esimerkiksi nälätti heikotukseen asti, mutta sinnittelin sitkeästi iltaan. Illalla olin päättänyt käydä kaupassa niin, että voin pitää lupaukseni ja syödä jokapäiväisen iltapalani. Yleensä ruoka-aineet löytyvät valmiiksi kaapista, mutta silloin kun ei, niin on inhottava ajatella, että joutuu käymään oman tarpeen takia kaupassa.
Ennakoin jo nyt, että ruoan ostaminen itselle tulee olemaan vielä ongelma. Eilen minua esimerkiksi nälätti heikotukseen asti, mutta sinnittelin sitkeästi iltaan. Illalla olin päättänyt käydä kaupassa niin, että voin pitää lupaukseni ja syödä jokapäiväisen iltapalani. Yleensä ruoka-aineet löytyvät valmiiksi kaapista, mutta silloin kun ei, niin on inhottava ajatella, että joutuu käymään oman tarpeen takia kaupassa.
 |
| "Senkin möllö... Nälättää niin että on paha olo etkä siltikään viitsi syödä?" |
Kärjistetysti ajatuskuvio on silloin seuraava: minun pitää ostaa itselleni ruokaa -> olen lihava.
Vietin eilen tovin kaupassa mulkoilemalla lehtisalaattia. Mietin pitäisikö minun ohittaa kassa ilman vai sen kanssa. Lopulta havahduin siihen, että olen aivan naurettava ongelmineni ja luuloteltuine läskeineni ja otin sen vietävän rehun mukaani. Ostoksen teko ei lihottanut, kuten ei sen syöminenkään. Yllätys?
Jälkeenpäin minua hymyilytti koko episodi ja tottahan siitä täytyi kertoa täälläkin... Vaikka eksyinkin taas aiheesta. Siitä muutosta.
Oikeastaan minulla ei ole muuttamisesta paljoakaan sanottavaa. Mietin tuossa yksi päivä, että miksi lapsia verrataan aina pesästä lähteviin linnunpoikasiin. En usko, että linnut juuri suunnittelevat lähtöään edellisenä iltana tai tietävät siitä edes samana aamuna. Ne toteuttavat varmaan vain intuitiota ja teorioin, että ehkä vanhemmat kokevat lasten lähdön yhtä nopeana ja käyttävät siksi lintuvertausta. Tai sitten linnuilla on vain symboliarvoa. Lyyrisiä elikoita...
Vaikka on minunkin väitteessäni silti potentiaalia! Vai eikö muka ole?
- Malla
Jälkeenpäin minua hymyilytti koko episodi ja tottahan siitä täytyi kertoa täälläkin... Vaikka eksyinkin taas aiheesta. Siitä muutosta.
Oikeastaan minulla ei ole muuttamisesta paljoakaan sanottavaa. Mietin tuossa yksi päivä, että miksi lapsia verrataan aina pesästä lähteviin linnunpoikasiin. En usko, että linnut juuri suunnittelevat lähtöään edellisenä iltana tai tietävät siitä edes samana aamuna. Ne toteuttavat varmaan vain intuitiota ja teorioin, että ehkä vanhemmat kokevat lasten lähdön yhtä nopeana ja käyttävät siksi lintuvertausta. Tai sitten linnuilla on vain symboliarvoa. Lyyrisiä elikoita...
Vaikka on minunkin väitteessäni silti potentiaalia! Vai eikö muka ole?
- Malla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti