 |
| Kuva liittyy tekstiin: A) Se on tänään otettu B) Mehän siivosimme! |
Vuorokausi vaihtui ja seuraava päivitys on taas sallittu! Sovitaan sen olevan vaikka hyvittelyä viimeviikon sisällöttömyydestä. Silloin kun ei ollut oikein asiaa tai ainakaan mielenkiintoa jauhaa.
Pakkoajatukset ja mahahapot veivät suurimman osan ajasta ja niiden lisäksi jaksoin vain odottaa pahan aallon laantumista. Kaikkina kurjina hetkinä yritän aina ajatella että ’mikään ei kestä ikuisesti’ ja tälläkin kertaa se osoittautui todeksi.
Jos viikko olikin kamala (vatsahappoja, pakkoajatuksia ja riitoja), niin perjantai valkeni taas parempana. Heräsin ensinnäkin siihen ajatukseen, että voisin nousta ylös sängystä. Se on aika poikkeuksellista, sillä yleensä ajattelen, että on parempi piilotella arkipäivän ongelmia peiton alla. Tänään ongelmat piilottelivat ehkä minua (kukaan ei pidä murjottajista).
Aloitin aamun siivoamalla. Minulla oli elikot seurana ja välillä nappailin niistä kameralla kuvia. Yritin pitää ajatukseni kaukana ruoasta ja kun viimein tuli aamupalan aika, söin sen samalla kun katsoin telkkaria. Siinä sohvalla istuessani mietin omia oikeuksiani.
Totesin, ettei ole olemassa mitään sellaista, mikä kieltäisi ruoan vain minulta. Syöminen on luonnollista ja sen tarkoituksena on ravitseminen, ei oksentaminen.
Oksentaminen oli onneton päähänpisto, jonka sain vuosi sitten syksyllä. Nykyään siitä on tullut niin automaattista, että kyseenalaistaminen on jo vierasta. Siksi ei ollut aivan helppoa luvata, että se mikä menee suuhun, pysyy myös siellä.
Pakkoajatukset ja mahahapot veivät suurimman osan ajasta ja niiden lisäksi jaksoin vain odottaa pahan aallon laantumista. Kaikkina kurjina hetkinä yritän aina ajatella että ’mikään ei kestä ikuisesti’ ja tälläkin kertaa se osoittautui todeksi.
Jos viikko olikin kamala (vatsahappoja, pakkoajatuksia ja riitoja), niin perjantai valkeni taas parempana. Heräsin ensinnäkin siihen ajatukseen, että voisin nousta ylös sängystä. Se on aika poikkeuksellista, sillä yleensä ajattelen, että on parempi piilotella arkipäivän ongelmia peiton alla. Tänään ongelmat piilottelivat ehkä minua (kukaan ei pidä murjottajista).
Aloitin aamun siivoamalla. Minulla oli elikot seurana ja välillä nappailin niistä kameralla kuvia. Yritin pitää ajatukseni kaukana ruoasta ja kun viimein tuli aamupalan aika, söin sen samalla kun katsoin telkkaria. Siinä sohvalla istuessani mietin omia oikeuksiani.
Totesin, ettei ole olemassa mitään sellaista, mikä kieltäisi ruoan vain minulta. Syöminen on luonnollista ja sen tarkoituksena on ravitseminen, ei oksentaminen.
Oksentaminen oli onneton päähänpisto, jonka sain vuosi sitten syksyllä. Nykyään siitä on tullut niin automaattista, että kyseenalaistaminen on jo vierasta. Siksi ei ollut aivan helppoa luvata, että se mikä menee suuhun, pysyy myös siellä.
Voisin tietysti kuvata taisteluni muru murulta, mutta sellaiselle ei taida löytyä lukijoita. Siispä tiivistetysti: päivä ei ollut ollenkaan niin hankala, kuin olisin voinut kuvitella. Pääni on vieläkin kasassa, en ole voinut erityisen huonosti tai joutunut ahdistuksen mukiloimaksi. Lisäksi oksentelu väsyttää kovasti ja nyt tunnenkin oloni ihanan vireäksi.
Vaikka tämä oli hyvä testi, en luota sen tuloksiin täydellisesti. Itse asiassa minusta tuntuu että koe on otettava vielä toisena päivänä uusiksi! En usko, että uusinta vaikuttaisi merkittävästi painooni tai vaarantaisi enää enempää hampaitani. Myös esteettisiä vaikutuksia olisi jännittävä tutkia.
Olen todennut, että nämä happamanmakuiset elämäntavat eivät tee ihmistä ainakaan kauniimmaksi. Ellei sitten satu olemaan erityisen mieltynyt vuotaviin silmiin, punaiseen naamaan ja kuolaan. Lisäksi lähituttavuus pöntön kanssa näkyy väistämättä itsetunnossa - tai sen puutteessa. Ihminen, joka pitää itseään arvottomana ei ole kaunis. Kauneutta kannattaa hakea jostain ihan muualta.
- Malla
- Malla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti